• Ninmi@sopuli.xyzOP
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    49
    ·
    edit-2
    1 year ago

    Riikka syyttä “vasemmistoa” jonkun pelin pelaamisesta, ikäänkuin kyseessä olisi taas vain joku Perussuomalaisten ajojahti. Tuntuu että aivan kaikki, oli teot tai sanat kuinka hirveitä, pyritään aina kimmottamaan näennäisen itsevarmalla retoriikalla ja toivotaan että tavallinen Perussuomalainen äänestäjä nielee sen sellaisenaan.

    Jos ei Perussuomalaiset kannattajat reagoi näihin negatiivisesti ja vain seuraavat johtajansa uhriutuvaa, hyssyttelevää ja vähättelevää linjaa niin ollaan aika karujen aikojen äärellä. Koko tämä uhriutumistaktiikka on niin vastuutonta ja epäpoliittista ja pitemmällä aikavälillä tulee syövyttämään Suomalaista demokratiaa jos sitä ei pistetä poikki. Se tulee väistämättä istumaan äänestäjienkin käyttäytymiseen mikä tulee lisäämään polarisoitumista.

    En ihan oikeasti pitänyt Perussuomalaisia niin epädemokraattisena verrattuna muun maailman populistimenoon, mutta vähän mietityttää että koska aletaan viljelemään kunnolla valheita ja koska aletaan kyseenalaistamaan hävittyjä vaalituloksia. En ajatellut että Persut olisivat lehdistönvapauteenkaan halunneet kajota mutta siihen on jo alettu ihan avoimesti. Punainen viiva liikkuu kokoajan kun sitä hivutetaan tarpeeksi hitaasti.

    • Virava@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      23
      ·
      1 year ago

      Puolueen kannattajat hyväksyvät omiltaan kovankin kielenkäytön, kunhan se on linjassa puolueen yleisen arvopoliittisen linjan kanssa. Siinä tuskin on mitään yllättävää tai dramaattista. Kaikissa näissä kohuissa on ollut pohjimmiltaan kyse siitä, kenen kanssa Kokoomus ja RKP suostuvat olemaan samassa hallituksessa. Olisi hassua, jos Purralle sallittaisiin tällainen historia samalla kun Hallo-ahon menneet kirjoitukset olivat aikoinaan aivan liikaa.

      • Jakwepak@sopuli.xyz
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        4
        arrow-down
        1
        ·
        1 year ago

        Mikä on vaihtoehto? Potkitaan persut pois ja tilalle jotain punamultaa/uusia vaaleja? Tässä testataan että voiko Persut olla koskaan hallituspuolue vai ei ja vastaus on ilmeisesti ei. Kasvaako kannatus oppositiossa vaika toisaalta osa neutraalimman pään kannattajista vaihtaa puoluetta?

        Mistä talousoikeistopuolue Suomeen joka tohtisi karsia yritys ja järjestötuista? Täytyy jatkaa kait liberaalien äänestämistä.

        • Random_Character_A@lemmy.one
          link
          fedilink
          suomi
          arrow-up
          5
          ·
          1 year ago

          Ainoat tuntemani avoimesti persujen kannattajat eivät välitä oikeanlaisesta parlamentarismista tai demokratian vaalimisesta. He haluavat vain kovaäänisen voimahahmon näyttämään “Helsingin sisään lämpeeville herroille” närhen munat.

          Näille herroille persut tarjoaa juuri sitä mitä halusivat.

  • Nukemin Herttua@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    38
    arrow-down
    1
    ·
    1 year ago

    Verratkaapa Purran ja Antti Lindtmanin ulostuloja nettikohuihin liittyen. Molemmat valinneet avoimen linjan, mutta siinä missä Lindtman on käyttäytynyt kuten aikuisen ihmisen voisi olettaa ja irtisanoutunut natsismista, niin Purra ei vastaavaa pysty tekemään. Kiertää aihetta toteamalla, että ministerinä tai kansanedustaja ei noita kirjoittaisi…yksityishenkilönä kylläkin.

    Koska Perussuomalaiset eivät selvästikään halua irtisanoutua rasismista ja salaliittopuheista, niin nyt soisi muiden hallituspuolueiden osoittavan, että omaavat edes jonkinlaisen tolkullisen arvopohjan. Ja jokaisen suomalaisen tulisi tässä kohtaa havahtua siihen, millaista porukkaa meillä heiluu ministerinpalleilla. Häpeällistä ja vaarallista.

    • Ninmi@sopuli.xyzOP
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      24
      ·
      1 year ago

      Ja vielä enemmän vaarallista. Purran kyvyttömyys pyytää anteeksi tekemisiään antaa tilaa ääriliikkeille ja auttaa normalisoimaan kuvottavaa ulosantia. Samaan tapaan kun Trumpin sarjatulivalehtelu yhtäkkiä normalisoi valehtelun kun yksi valhe lisää ei tuntunut enää missään.

      • Nukemin Herttua@sopuli.xyz
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        18
        ·
        1 year ago

        Juuri niin.

        Itse en tosin kaipaa anteeksipyyntöä, koska tässä kohtaa on selvää, ettei Purra sitä oikeasti tarkoittaisi. Viesteistä irtisanoutuminen riittäisi, mutta se lähettäisi väärän signaalin omalle kannattajajoukolle, niin ei pysty.

        Vielä parempaa: olisi edes rehellinen ja ilmoittaisi seisovansa sanojensa takana. Mutta ei, se kun veisi maltillisten kannatusta ja johtaisi varmasti hallituksen kaatumiseen.

        Nyt kaksoisviestitään, syytetään ja rakennetaan mielikuvaa noitajahdista. Se on se mitä parhaiten (ja yksinomaan) osataan…

    • Kryomaani@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      15
      arrow-down
      1
      ·
      1 year ago

      nyt soisi muiden hallituspuolueiden osoittavan, että omaavat edes jonkinlaisen tolkullisen arvopohjan.

      Tässä on valitettavasti sellainen virheellinen oletus että Kokoomusta kiinnostaisi mikään muu kuin rahan siirtäminen köyhiltä rikkaille, RKP:ta toisen kotimaisen asema ja jeesusjengiä homoliittojen ja aborttien vastustaminen. Ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta puhuttaessa poliittinen selkäranka joustaa kuin kumiletku ja Orpon puheet nollatoleranssista ovat niitä kuuluisia juhlapuheita.

      • Nukemin Herttua@sopuli.xyz
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        11
        ·
        1 year ago

        Ei ole sellaista oletusta ja sehän tuosta niin karmaiseva tekeekin.

        Kokoomuksessa tehtiin virhelaskelma, että saavat pidettyä Perussuomalaiset tyytyväisinä samalla kun huuseeraavat omien talousuudistustensa kanssa. Jo case Junnila näytti, että hallituskokoonpano perustuu lähinnä opportunistiselle uhkapelille, jossa panoksena Suomen valtiollinen ja poliittinen uskottavuus.

        Eli en odota, että ainakaan Kokoomus tekisi tässä kohtaa mitään, RKP ehkä voisi, mutta nähtäväksi jää.

    • tyo_ukko@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      13
      ·
      1 year ago

      Erona Purran ja Lindtmanin tapauksiin taitaa olla, että Lindtmanille kyseessä taisi ihan aidosti olla teini-ikäisten vitsailu, josta on helppo oikeasti sanoutua irti. Purran tapauksessa kyseessä lienee ollut enemmän noiden 2000-luvun “mamukriitikoiden” uskontunnustus, jossa kovin sanoin signaloidaan samaan ryhmään kuulumista. Ei sellaista noin vain jälkeenpäin kiistetä ilman, että uskottavuus omien joukossa kärsii.

  • QuentinCallaghan@sopuli.xyzM
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    22
    ·
    edit-2
    1 year ago

    Hyvä että “Internet-arkeologia” kantaa vihdoin hedelmää. Nuo nimimerkin “riikka” kirjoitukset menevät varmasti kansanryhmää vastaan kiihottamisen puolelle.

  • geejii@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    4
    arrow-down
    19
    ·
    1 year ago

    Hyvä, eipä tarvitsekaan. Hänellä on äänestäjien mandaatti ja se riittää